Oppimisvaikeus 7.10.2013

Kansainvälisen aikuistutkimuksen (PIAAC) tulokset julkistetaan 8.10.2013

OECD julkistaa kansainvälisen aikuistutkimuksen tulokset tiistaina 8.10. klo 12. Tutkimuksessa on selvitetty, millaisella tasolla ovat aikuisten työssä, arjessa ja yhteiskunnan jäseninä tarvitsemat keskeiset taidot: lukutaito, numerotaito ja tietotekniikkaa soveltava ongelmanratkaisutaito.

Tutkimustulosten julkistamistilaisuutta sekä koulutuksen ja työelämän asiantuntijoille suunnattua, Suomen tuloksia laajemmin taustoittavaa seminaaria voi seurata suorana verkosta.

Tutkimuksen on toteuttanut Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos yhteistyössä Tilastokeskuksen kanssa. Opetus- ja kulttuuriministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö ovat rahoittaneet ja ohjanneet hanketta. Yhteistyössä on ollut mukana Opetushallitus.

Lisätietoa tutkimuksesta ja verkkolähetyksistä löydät Koulutuksen tutkimuslaitoksen sivuilta


Takaisin

Siirry sivun alkuun
Päivitetty 7.10.2013