Oppimisvaikeus 23.8.2013

Kuntoutuskurssi nuorten oppimisvaikeuksiin

Kohti itsenäistä elämää -kuntoutuskurssi on suunnattu 15–25-vuotiaille nuorille, joilla on oppimisvaikeuksia.

Seuraava kurssi järjestetään ajalla 19.11.2013 - 13.2.2014, hakuaika 6.9.2013 asti.

Kurssi koostuu 30 kurssipäivästä, jotka pidetään HERO:n toimitiloissa, Erilaisen
oppimisen keskuksessa, kolmena päivänä viikossa klo 10 - 16. Lisäksi kurssiin kuuluu kahdeksan tapaamisen seurantajakso.

Nuorten on mahdollista saada kurssipäivien ulkopuolella yksilöohjausta tarpeen mukaan.

Tavoitteena on tukea nuorta itsenäisen elämän taidoissa sekä tulevaisuuden
suunnittelussa. Opettelemme vahvuuksien tunnistamista ja oman parhaan oppimistavan löytämistä. Kurssiin liittyy kiinteästi koulutuspaikkojen etsimistä sekä tutustumiskäyntejä eri koulutusyksiköihin. Tutustumme myös työnhakuun ja työelämän pelisääntöihin.

Kurssilla toimii moniammatillinen työryhmä.

Nuorten kurssi on Kansaneläkelaitoksen (KELA) rahoittama kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssi. Se on osallistujille maksuton, ja nuoret saavat
osallistumispäiviltä kuntoutuspäivärahaa. Kurssilla on kymmenen paikkaa.

Yhteydenotot:
Petra Paananen
040-707 3042
petra.paananen(a)lukihero.fi
Marika Kivilehto
040-547 4687
marika.kivilehto(a)lukihero.fi

Lisätietoja Helsingin seudun erilaisten oppijoiden sivuilta.


Takaisin

Siirry sivun alkuun
Päivitetty 23.8.2013