Sijaintisi: Etusivu > Projektit > Muut nuorten ja aikuisten projektit

Muut nuorten ja aikuisten projektit


Meneillään olevat hankkeet

Taikoja-hanke

TAIKOJA-hanke toimii koordinoivana hankkeena opetus ja kulttuuriministeriön Taito-ohjelmaan valituille hankkeille. Ohjelma keskittyy aikuisväestön ICT-, numero- ja lukutaidon kehittämiseen esimerkiksi niiden väestöryhmien keskuudessa, jotka ovat tauon jälkeen palaamassa takaisin työelämään.

Lisätietoa hankkeesta ja Taito-ohjelman muista hankkeista


Hahku - hahmottamisen kuntoutus

Niilo Mäki Insituutin hankkeessa tuotetaan tutkimustietoon ja osoitettuun vaikuttavuusnäyttöön perustuvia tietokoneavusteisia harjoitteita visuo-spatiaalisten hahmotushäiriöiden kuntoutukseen sekä rakennetaan hahmotushäiriöiden tietopalvelu asianomaisten, heidän perheittensä, järjestöjen sekä asiantuntijoiden käyttöön.

Lisätietoa hankkeesta


3kk - Ohjaava työhönvalmennuspalvelu oppimisvaikeuksia omaaville nuorille (2015 - 2017)

Ohjaava työhönvalmennuspalvelu oppimisvaikeuksia omaaville nuorille on Rinnekoti-säätiön toteuttama ja Kelan rahoittama kehittämishanke, ajalla 2015-2017. Projekti toteutetaan useina kolmen kuukauden pituisina työhönvalmennuskursseina pääkaupunkiseudulla, jotka sisältävät valmennusta pienryhmässä (1kk) ja työharjoittelun (2kk). Valmennus on suunnattu 18-29 vuotiaille, laajoja oppimisen vaikeuksia tai lievän kehitysvamman omaaville nuorille.Projektin tavoitteena on edistää kohderyhmän nuorten parempaa ohjautumista työhönvalmennukseen tai muuhun sopivampaan palvelumuotoon ja tuottaa tietoa kohderyhmän tarpeista työelämään kiinnittymisen tueksi sekä tutkia ohjaavan valmennuksen vaikuttavuutta palveluihin ohjautumisessa. Ulkoisen arviointitutkimuksen projektista toteuttaa Kehitysvammaliitto.

Lisää tietoa hankkeesta: http://www.rinnekoti.fi/fi/kehittaminen/projektit/3kk-2015-2017/

Oppimisvaikeudet aikuisena (2014-2016)

Niilo Mäki Instituutti yhteistyössä Jyväskylän yliopiston ja Jyväskylän kaupungin perheneuvolan kanssa (Kansaneläkelaitos)

Hankkeen tavoitteena on tarkastella, miten lapsena havaitut oppimisvaikeudet vaikuttavat aikuisuudessa tutkimalla lapsena Niilo Mäki Instituutin Lastentutkimusklinikalla oppimisvaikeustutkimuksissa käyneitä, nyt aikuisia henkilöitä. Erityisenä mielenkiinnon kohteena on, löytyykö oppimisvaikeustaustaisten henkilöiden elämän varrelta mahdollisia tekijöitä, jotka suojaavat kielteiseltä kehitykseltä ja edesauttavat opintojen loppuunsaattamista ja työelämässä kiinni pysymistä.

Lisää tietoa hankkeesta 



Oppimisvaikeudet työelämässä


Oppimisvaikeudet työpaikalla (2013-2015)

Nordplus Voksen-ohjelma (Pohjoismaiden ministerineuvosto)

Hankkeessa selvitettiin, miten työpaikoilla tiedostetaan ja tunnistetaan oppimisvaikeuksia. Samoin tutkittiin, miten oppimisvaikeudet ilmenevät ja mitä vaikutuksia niillä on. Selvitettiin myös, miten työtä ja uuden oppimista voi tukea niiden kohdalla, joilla on oppimisvaikeuksia. Hankkeen toteuttivat Suomessa SAK, KSL ja TSL.

Hankkeen verkkosivut

 

ADysTrain (2006-2008)

Leonardo da Vinci –ohjelma, Euroopan Komissio

ADysTrain oli aikuiskouluttajille ja yritysten ylimmälle sekä keskijohdolle tarkoitettu Leonardo da Vinci -ohjelmaan kuuluva projekti.

Hankkeen verkkosivut


Oppimisvaikeudet opinnoissa


Motivoimaa (2009-2012)

Niilo Mäki Instituutti yhteistyössä Jyväskylän, Kiipulan ja Tampereen ammattiopistojen ja Turun ammatti-instituutin kanssa (Euroopan Sosiaalirahasto)

Hankkeen tavoitteena oli tunnistaa opiskelijoiden oppimista ja opiskelua vaikeuttavat ongelmat ja arvioida tarkemmin opiskelijat, joilla on heikko opiskelumotivaatio, opintoihin sitoutumattomuutta, opiskeluvaikeuksia sekä niihin liittyviä kerrannaisvaikutuksia. Tarkoituksena oli kehittää ja järjestää ennalta ehkäisevää, tehostettua tukea opiskelun alusta alkaen, jotta opiskelijoiden ammattiin valmistuminen turvataan.

Lisää tietoa hankkeesta

Otetta opintoihin - pedagoginen käsikirja

 

Esteetön opiskelu korkea-asteen oppilaitoksissa (2005-2009) ja jatko (2010-2011)

Jyväskylän yliopisto, Diakonia-ammattikorkeakoulu ja Turun yliopisto koordinoivia tahoja (Opetusministeriö)

ESOK-hankkeen tavoite on korkea-asteen opetuksen ja opiskelun fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen esteettömyyden kehittäminen siten, että jokainen voi ominaisuuksistaan riippumatta opiskella yhdenvertaisesti muiden kanssa.

ESOK-verkosto


Tuki ja kuntoutus


Erilaiset oppijat työpajoilla (2007-2009)

Valtakunnallinen työpajayhdistys, Työvalmennussäätiö Tekevä ja Silta-valmennusyhdistys ry (Raha-automaattiyhdistys)

TPY:n hankkeessa kehitettiin uusia työmenetelmiä työ- ja yksilövalmentajille tarkkaavaisuushäiriöisten nuorten ohjaamiseen ja nuorten arkielämän hallintataitojen parantamiseen.

Lisää tietoa hankkeesta 

 

Lukki-hanke (2002-2005)

Turun Kristillinen opisto (Raha-automaattiyhdistys)

Hankkeen tavoitteena oli lisätä tietoa lukivaikeuksista ja niiden vaikutuksista ihmisten elämään. Toiseksi haluttiin tuoda lukikuntoutusta työttömien yhdistyksiin ja kansalaisopistoihin. Kolmanneksi hanke pyrki luomaan uudenlaisen ryhmäkuntoutusmallin. Kuntoutuksen runkona toimi LUKKI-kansio Avaimia luki-lukkoihin (2004) ja oheismateriaalina Mirja Halosen kirja Oppimisen lukoista oppimisen avaimiin (2002).


Aikuisten lukihäiriöisten kuntoutuskokeilu (1996-2000)
Kuntoutussäätiö

Tavoitteena oli kehittää oppimisvaikeuksista kärsiville aikuisille uudentyyppinen polikliinisesti toteutettava ja yksilöllisesti joustava kuntoutusmuoto, joka yhdistäisi sekä ryhmä- ja yksilökuntoutuksen keinot että psykososiaalisen ja kognitiivisen kuntoutusotteen. Projektissa kokeiltiin uutta kuntoutusmuotoa kuudessa ryhmässä ja arvioitiin kuntoutuksen tuloksia sekä kursseille osallistuneiden että ohjaajien näkökulmista.

On kuin kivi olisi vierähtänyt sydämeltä : Kokemuksia aikuisten erilaisten oppijoiden ryhmäkuntoutuksesta




Ohjaus ja neuvonta

Taitojen tukijat (2013-2015)

Joensuun seudun lukiyhdistys (Raha-automaattiyhdistys)

Hankkeen tarkoituksena on tarjota tietoa sekä löytää ja luoda konkreettisia tukitoimia työhön ja opiskeluelämään.

Lisätietoja: http://www.lukijose.fi/

Osaava ohjaus (2010-2013)

Keskuspuiston Ammattiopisto (hallinnointi), Erilaisten oppijoiden liitto ry, Kuntoutus Orton Oy, Kriminaalihuollon tukisäätiö ja Mielenterveyden keskusliitto (Euroopan Sosiaalirahasto)

Projektin tavoitteena on luoda moniammatillinen yhteistyö- ja osaamisvaihtomalli, jolla bongata syrjäytymisvaarassa olevia aikuisia. Syrjäytymisvaarassa olevia henkilöitä ei ole aina helppo tunnistaa neuvonnan, ohjauksen ja palveluiden arjessa. Syitä syrjäytymiseen voivat olla mielenterveys- ja päihdeongelmat, tunnistamattomat ja tukea vaille jääneet oppimisvaikeudet tai rikostausta.

Lisää tietoa hankkeesta

 

Oppimisvaikeuksista vapaaksi (2007-2011)

Kriminaalihuollon tukisäätiö (Raha-automaattiyhdistys)

Hankkeen tavoitteena oli selvittää vankien ja kriminaalihuollon asiakkaiden oppimisvaikeuksia sekä rakentaa oppimisvaikeudet huomioivia kuntoutuspolkuja rangaistusajasta vapauteen. Toiminta jatkuu hankkeen päättymisen jälkeenkin: vuonna 2011 oppimisvalmennustyö tuli osaksi KRITSin vakituista toimintaa.

Lisää tietoa hankkeesta 

 

Lukineuvola (2005-2007)

Opetushallitus (Euroopan Sosiaalirahasto)

Lukineuvola-hankkeen tavoitteena oli kehittää palvelupiste, josta saa tietoa, ohjausta, neuvoa ja tukea oppimisen pulmiin. Lukineuvolan keskeinen toimija oli lukiasiamies. Lukineuvolatyö jatkuu hankkeen päättymisen jälkeen Helsingissä HERO:ssa (Helsingin erilaiset oppijat) ja Tampereella, työväenopiston Opinverstaalla.


Tiedottaminen ja tunnistus


Oma tie - maahanmuuttajien oppimisvaikeuksien tunnistaminen (2006-2008)

Helsingin Diakoniaopisto (Helsingin Diakonissalaitos ja Raha-automaattiyhdistys)

Oma tie -projektin tavoitteena oli ehkäistä maahanmuuttajanuorten syrjäytymistä suomalaisesta koulutusjärjestelmästä ja yhteiskunnasta. Projektissa kehitetyt arviointi- ja asiantuntijapalvelut ovat vakiintuneet osaksi Helsingin Diakoniaopiston toimintaa.

Lisää tietoa hankkeesta 

Lukibussi (2003-2004)

Erilaisten oppijoiden liitto ry ja Suomen Kuntaliitto (Opetusministeriö ja Euroopan Sosiaalirahasto)

Lukibussi oli tiedotuskampanja, jonka tavoitteena oli lisätä tietoisuutta oppimisvaikeuksista eri toimijoiden keskuudessa.


Siirry sivun alkuun
Päivitetty 22.9.2016