Henkinen hyvinvointi

Hyvinvoinnin kannalta on merkitystä, kuinka vahvasti kokee oppimisvaikeudet osana päivittäistä elämäänsä.

Oppimisvaikeuksiin voi liittyä vielä aikuisuudessa tunne erilaisuudesta ja epävarmuus. Nämä tunteet voivat näkyä korostuneena itsetietoisuutena ja matalana itsetuntona. Tunteet voivat olla hyvinkin riippumattomia suhteessa yksilöiden muuhun pärjäämiseen.

Omilla käsityksillä merkitystä

Tutkimuksissa on havaittu, että esimerkiksi masennusoireet näyttävät liittyvän enemmän ihmisen omiin käsityksiin vaikeuksista kuin testattavissa oleviin vaikeuksiin sellaisenaan. Aiemmin koetut vaikeudet voivat lisätä ahdistusta ja tehdä opiskelijat herkemmiksi kielteiselle palautteelle.

Monet kokevat itsensä sinnikkäinä selviytyjinä. He eivät siksi halua hakea apua vaikeuksiinsa, vaikka hyötyisivätkin siitä. Jos oppimisvaikeuksiin liittyy häpeän tai nöyryyttämisen tunteita, monet saattavat kieltää oppimisvaikeudet suojellakseen omanarvontuntoaan ja itseluottamustaan.

Jaksamisen tueksi

Jaksamista tukevat selviytymiskeinot, oma-aloitteinen ongelmanratkaisu ja mahdollisuus saada tarvittaessa tukea ovat tärkeitä henkisen hyvinvoinnin kannalta.

Siirry sivun alkuun

Lisää aiheesta

Hyvinvointi

Päivitetty 30.1.2013